google.com, pub-4454168373951532, DIRECT, f08c47fec0942fa0 Nuha Siirry pääsisältöön

Nuha


Virusten hyökätessä nenään lisääntyy limakalvojen verekkyys, ne erittävät limaa ja elimistö pyrkii tehostamaan näin suojautumistaan. Limakalvojen lämpötilan nousu voi haitata virusten lisääntymistä. Nuha on aluksi yleensä kirkasta ja myöhemmin se paranemisen edetessä muuttuu kiinteämmäksi ja väri muuttuu vihertäväksi. Tämä on virustulehduksen aiheuttaman nuhan normaali kulku, eikä merkitse bakteeritulehdusta.

Nuhaa voidaan yrittää lievittää limakalvoja supistavilla nuhatipoilla. Pitkäaikainen jatkuva nuhatippojen käyttö voi kuitenkin myös alkaa aiheuttaa nuhaoiretta joten niiden pidempiaikaista jatkuvaa käyttö kannattaa varoa. Myös antihistamiinilääkitystä on käytetty.

Jos nenä ärtyy runsaasta niistämisestä, voi säännöllinen rasvaaminen pitää ihoa ja limakalvoja kunnossa. Höyryhengitys voi helpottaa oireita. Esimerkiksi lämpimässä suihkussa voi hengitellä vesihöyryä nenän kautta.

Nuhaa voi olla ilman virustulehdustakin. Se voi olla oire yliherkkyydestä siitepölylle tai eläimille. Samoin nenän limakalvot voivat reagoida nuhalla kylmään ilmaan, savuun, pölyyn tai hajusteisiin. Jos nuhaoire on pidempiaikainen, on se yksi hyvä syy tupakoinnin lopettamiseen. Raskaus ja jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa nuhaa.

Jos nuha toistuu aina saman kasvin siitepölykautena, niin tämä antaa hyvän vihjeen aiheuttajasta. Lääkärin tutkimuksella ja testauksilla on mahdollista tarkentaa aiheuttajaa ja miettiä parasta hoitokeinoa. Käsikaupan antihistamiineja voi kokeilla lyhytaikaisesti allergiatyyppisiin oireisiin pakkausten ohjeiden mukaan.

Lisätietoa:

Hengitysliito allergisesta nuhasta.
Terveyskirjasto nenän tukkoisuudesta.
Nettineuvo lasten nuhatippojen laitosta.
Safemedication ohjeet englanniksi nuhatippojen laitosta.
Safemedication ohjeet englanniksi nuhasumutteiden laitosta.

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Flunssa, milloin lääkäriin

Normaali flunssan yhteydessä ei ole välttämätöntä käydä lääkärissä jollei tämä ole tarpeen työnantajalle tarvittavia todistuksia varten. Jos pystyy olemaan pois ilman lääkärintodistusta, ei kannata lähteä sairaana rasittamaan itseään vaan kannattaa käyttää sekin aika lepoon. Jos aikuisen tai lapsen yleisvointi on kovin huono, tilanne ei tunnu olevan hallinnassa tai vaikuttaa huolestuttavalta on luonnollisesti hyvä tilanne aina lääkärille näyttää, samoin ainakin alla kuvatuissa tilanteissa. Apteekeista saa neuvoja käsikauppalääkkeiden käytössä. Kurkkukivun yhteydessä on syytä mennä lääkäriin jos ei ole muita flunssaoireita, samanaikaisesti on lämmönnousua ja nielussa näkyy peitteet. Samoin jos kurkkukipu lisääntyy voimakkaasti ja nieluun ilmaantuu näkyvä pullotus tai jos kurkkukivun aikana ilmaantuu punertavaa ihottumaa kasvoille ja vartalolle. Jos suun aukaiseminen vaikeutuu huomattavasti tai tulee mahdottomaksi on myös lääkärin arvio tarpeen. Nuhan yhteydessä lääkärissäkäynti o

Poskiontelotulehdus

Virustulehdusten yhteydessä poskionteloiden limakalvot myös yleensä reagoivat mutta rauhoittuvat kun tauti asettuu. Jos märkäistä bakteerieritettä kertyy poskionteloihin, niin puhutaan poskiontelotulehduksesta. Tavallisesti poskiontelotulehdusta edeltää yleensä noin viikon nuhakuume. Jos tämän jälkeen ilmenee märkäistä nuhaa, liman valumista nieluun, ylähampaiden tai kasvojen paineen tunnetta tai kipua, niin poskiontelotulehdusta on perusteet epäillä. Joskus vaivaan liittyy haju- ja makuaistin turtumista. Öiset yskänpuuskat ovat toisinaan ainoa yksittäinen merkki ajoittain poskionteloista valuvasta eritteestä nieluun ja siitä alaspäin. Tavallisimmin poskiontelotulehdus nuhakuumeen jälkeen oireilee päänsärkynä, lämpöilynä ja pitkittyneenä yskänä, joka vaivaa eniten yöaikaan. Pienillä lapsilla voi pitkittynyt yskä yöllä ja aamuisin olla vihje poskionteloiden ongelmista. Märkäistä nuhaa esiintyy usein. Poskipäillä tai otsalla voi olla koputusarkuutta ja pään eteenpäin taivutus voi

Kurkkukipu

Kurkkukivulle virustulehduksissa on tyypillistä että sairastuneella on myös muita oireita kuten yskää, käheyttä tai nuhaa. Nuhakin voi edesauttaa kurkkukivun syntymistä. Kun hengitetään suun kautta, voivat suun ja nielun limakalvot kuivua ja tätä kautta tulla kivuliaiksi. Myös katupöly, tupakka ja monet kemikaalit voivat antaa kukun ärsytystä. Streptokokin aiheuttamaa bakteeritulehdusta eli angiinaa kannattaa epäillä kurkkukivun syyksi jos muita oireita ei ole, kipu on alkanut äkillisesti ja myös kuume on noussut selvästi. Usein imusolmukkeet alaleuan seudussa ovat turvonneet ja pään käännöt voivat olla kivuliaita. Angiinan voi liittyä punerrus nielussa ja risoissa näkyvät vaaleat pilkut ja peitteet. Ulkoisesti samanlaisia peitteitä on myös virustulehduksissa ja tällä perusteella erottelu on mahdotonta. Suurentuneet nielurisat eivät ole varsinainen sairaus, Samoin niissä näkyvät ns. proput, eli kellertävä kuollut kudos joka kertyy risojen koloihin, ei vaadi hoitoa. Osassa streptok