maanantai 11. heinäkuuta 2011

Flunssan kulku


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Flunssa on yleinen virussairaus. Siitä käytetään myös nimeä hengitystietulehdus ja nuhakuume. Tavallisimpia aiheuttajia ovat rinovirukset mutta monet muutkin virukset voivat olla syypäitä. (rino = nenä) Alle puolivuotiaat lapset sairastavat muita harvemmin ilmeisesti äidiltä saatujen vasta-aineiden johdosta. Alle kouluikäisillä lapsilla on 6-10 ja aikuisilla 2-4 hengitystietulehdus vuodessa. Tavallisia oireita ovat nenän tukkoisuus, nuha, paineen tunne poskissa, väsymys, yskä ja kurkkukipu.

Tyypillinen rinovirustulehdus alkaa kurkkukivulla. Se on pahin oire muutaman päivän ajan. Nuha ja nenän tukkoisuus liittyvät vähitellen mukaan ja yskä ärsyttää eniten 4-5 sairauspäivän aikana. Viikon sisällä nenäoireet yleensä laantuvat. Flunssa kestää keskimäärin 10 päivää. Osalla vaivat jatkuvat jopa kolme viikkoa.

Flunssan oireet vaihtelevat aiheuttajasta riippuen. Influenssassa on usein päänsärkyä ja lihasten jomottelua. Toiset virukset aiheuttavat usein nielu ja kurkkuoireita. Yksinomaan oireiston perusteella on epävarmaa päätellä aiheuttavaa virustyyppiä. Koska hoito ei muutu aiheuttavan viruksen mukaan, ei yleensä ole tarpeen pyrkiä aiheuttajaa sen tarkemmin määrittämään laboratoriokokein.

Flunssan hoidon perusta on lepo ja riittävä juominen. Jos on tarvetta, voidaan oireita lisäksi lievittää särkylääkkeillä, nuhatipoilla ja yskänlääkkeellä. Jos flunssaan liittyy äänen käheyttä, on todennäköisesti kurkunpää tulehtunut. Tällöin on vaiteliaisuus kultaa ja puhetauko paikallaan. Kuiskaaminen ei asiaa auta vaan voi olla jopa raskaampaa äänihuulille. Höyryhengitystä voi kokeilla. Antibiootit eivät vaikuta flunssaviruksiin, joten niistä ei ole hyötyä.

Suurempia fyysisiä rasituksia, kuten raskaampaa työtä ja urheilua, on tärkeää välttää ainakin kuumeisen ja särkevän jakson aikana. Normaalit kotiaskareet ja sen tasoiset ponnistelut voi yleensä tehdä jos kunto sen kohtuudella sallii.

Lisätietoa:

Terveyskirjasto lasten flunssasta.
Professori Jussi Huttunen, savusta ja saasteista sairautta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Kurkkukipu


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Kurkkukivulle virustulehduksissa on tyypillistä että sairastuneella on myös muita oireita kuten yskää, käheyttä tai nuhaa. Nuhakin voi edesauttaa kurkkukivun syntymistä. Kun hengitetään suun kautta, voivat suun ja nielun limakalvot kuivua ja tätä kautta tulla kivuliaiksi. Myös katupöly, tupakka ja monet kemikaalit voivat antaa kukun ärsytystä.

Streptokokin aiheuttamaa bakteeritulehdusta eli angiinaa kannattaa epäillä kurkkukivun syyksi jos muita oireita ei ole, kipu on alkanut äkillisesti ja myös kuume on noussut selvästi. Usein imusolmukkeet alaleuan seudussa ovat turvonneet ja pään käännöt voivat olla kivuliaita. Angiinan voi liittyä punerrus nielussa ja risoissa näkyvät vaaleat pilkut ja peitteet. Ulkoisesti samanlaisia peitteitä on myös virustulehduksissa ja tällä perusteella erottelu on mahdotonta.

Suurentuneet nielurisat eivät ole varsinainen sairaus, Samoin niissä näkyvät ns. proput, eli kellertävä kuollut kudos joka kertyy risojen koloihin, ei vaadi hoitoa. Osassa streptokokkitulehduksista ei ole lainkaan peitteitä.

Nielusta otettava bakteeriviljely on ainoa luotettava tapa erottaa bakteeri- ja virustulehdukset toisistaan. Jos perheessä, töissä tai päivähoidossa on ollut angiinaa, niin oireettomiltakin kannattaa ottaa nieluviljelyt. Kun tuloksen perusteella kurkkukivun aiheuttaja on A-ryhmän streptokokki, on lääkärissä käynti ja antibioottikuuri tarpeen.

Hoitamaton angiina voi aiheuttaa jälkitauteina nielupaiseen, munuaistulehduksen tai reumakuumeen. Antibioottihoidon toteuttaminen täysimittaisesti vähentää näiden riskiä.

Kurkkupaiseen syntyessä ovat oireina voimakas kurkkukipu paiseen puolella, nielemisvaikeudet ja paikallinen turpoaminen ja kitakielekkeen siirtyminen vastakkaiseen suuntaan. Sen hoitona on paiseen tyhjentäminen lääkärin toimesta.

Reumakuumeen oireina voi olla paikkaa vaihtava niveltulehdus joka esiintyy useissa nivelissä. Kipu nivelissä saattaa olla voimakasta ja niissä voi olla turvotusta. Vakava reumakuumeen ilmenemismuoto on sydänpussin tai sydämen tulehdus. Myös pakkoliikkeitä voi taudissa esiintyä. Reumakuumeen epäily vaatii lääkärillä käynnin. Reumakuume ja munuaistulehdus ovat jälkitauteina harvinaisia.

Mononukleoosi eli pusutauti muistuttaa oirekuvaltaan angiinaa mutta on virustauti ja siihen ei antibiootti vaikuta. Se tarttuu syljen mukana, ei pisaratartunnassa. Aikaa tartunnan saamisesta sairastumiseen voi kulua yli kuukausi. Nielurisat ovat suuret ja nielussa on laajat valkoiset peitteet. Jos tautia on pidetty angiinana ja määrätty amoksisilliinikuuri voi tämä lääke aiheuttaa ihottuman.

Mononukleoosin diagnoosi voidaan varmistaa verikokeella pikatestinä. Tauti menee ohi muutamassa viikossa. Tulehduskipulääkkeitä voi käyttää kivun hoitoja ja runsas juominen on tarpeen. Urheilua kannattaa välttää muutama viikko, jotta väliaikainen pernan laajenema ei vaurioidu.

Kurkkuoireita voidaan lievittää käsikauppalääkkeillä ja itsehoidolla. Lämmin juoma saattaa rauhoittaa kurkun ärsytystä. Lasilliseen lämmintä vettä voi lisätä lusikallisen soodaa tai suolaa ja kurlata tällä muutaman kerran päivässä. Samoin joillain yskänlääkkeillä kurlaaminen voi rauhoittaa suurempaa ärtymistä.

Lisätietoa:

Yths kurkkukivusta.
Käypä hoito nielutulehduksista.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Nuha


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Virusten hyökätessä nenään lisääntyy limakalvojen verekkyys, ne erittävät limaa ja elimistö pyrkii tehostamaan näin suojautumistaan. Limakalvojen lämpötilan nousu voi haitata virusten lisääntymistä. Nuha on aluksi yleensä kirkasta ja myöhemmin se paranemisen edetessä muuttuu kiinteämmäksi ja väri muuttuu vihertäväksi. Tämä on virustulehduksen aiheuttaman nuhan normaali kulku, eikä merkitse bakteeritulehdusta.

Nuhaa voidaan yrittää lievittää limakalvoja supistavilla nuhatipoilla. Pitkäaikainen jatkuva nuhatippojen käyttö voi kuitenkin myös alkaa aiheuttaa nuhaoiretta joten niiden pidempiaikaista jatkuvaa käyttö kannattaa varoa. Myös antihistamiinilääkitystä on käytetty.

Jos nenä ärtyy runsaasta niistämisestä, voi säännöllinen rasvaaminen pitää ihoa ja limakalvoja kunnossa. Höyryhengitys voi helpottaa oireita. Esimerkiksi lämpimässä suihkussa voi hengitellä vesihöyryä nenän kautta.

Nuhaa voi olla ilman virustulehdustakin. Se voi olla oire yliherkkyydestä siitepölylle tai eläimille. Samoin nenän limakalvot voivat reagoida nuhalla kylmään ilmaan, savuun, pölyyn tai hajusteisiin. Jos nuhaoire on pidempiaikainen, on se yksi hyvä syy tupakoinnin lopettamiseen. Raskaus ja jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa nuhaa.

Jos nuha toistuu aina saman kasvin siitepölykautena, niin tämä antaa hyvän vihjeen aiheuttajasta. Lääkärin tutkimuksella ja testauksilla on mahdollista tarkentaa aiheuttajaa ja miettiä parasta hoitokeinoa. Käsikaupan antihistamiineja voi kokeilla lyhytaikaisesti allergiatyyppisiin oireisiin pakkausten ohjeiden mukaan.

Lisätietoa:

Hengitysliito allergisesta nuhasta.
Terveyskirjasto nenän tukkoisuudesta.
Nettineuvo lasten nuhatippojen laitosta.
Safemedication ohjeet englanniksi nuhatippojen laitosta.
Safemedication ohjeet englanniksi nuhasumutteiden laitosta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Yskä


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Flunssan yhteydessä esiintyy usein yskää koska virus voi aiheuttaa keuhkojen limakalvojen tulehduksen. Joskus yskä selittyy sillä, että nenästä hengityselimiin valuva lima aiheuttaa paikallista ärsytystä ja sen seurauksena köhimistä. Tämä on tilanne usein pitkittyneessä, pahiten yöllä vaivaavassa yskässä.

Kurkunpääntulehdus voi aiheuttaa äänen käheyden ohella kumeaa yskää. Kurkunpäätulehdus on virustauti ja hoidetaan oireita lievittämällä ja puhumista ja kuiskaamista välttämällä. Höyryhengitystä voidaan käyttää. Kätevimmin se on toteutettavissa kylpyhuoneessa. Mikäli lapselle ilmaantuu hengitysvaikeuksia kurkunpääntulehduksen yhteydessä, on tilannetta syytä näyttää lääkärille, tarvittaessa päivystysluonteisesti.

Vierasesine voi aiheuttaa muuten terveelle lapselle äkillisen hengenahdistuksen lisäksi voimakkaan yskän. Tavallisimmat aiheuttajat ovat käytännössä pähkinät ja appelsiinin siemenet. Jos vierasesinettä epäillään, niin näyttö päivystyspisteeseen on tarpeen.

Flunssayskän hoitona voidaan yrittää käyttää yskän ärsytystä vähentäviä yskänlääkkeitä. Niiden teho jää usein vaatimattomaksi. Mikäli syynä on nuhaeritteen valuminen, niin nuhatipoista saattaa olla hyötyä. Höyryhengitystä voi kokeilla. Samoin ilmankostuttajasta voi olla hyötyä. Yöaikaan voidaan pääpuolta kohottaa. Yskän hoito ei vaadi antibioottia kuin tilanteessa jolloin todetaan keuhkokuume tai jokin muu sairaus johon antibiootilla on mahdollista vaikuttaa.

Jos yskän yhteydessä esiintyy pysyvämpää yhden alueen kipua, niin on hyvä käydä tilannetta näyttämässä lääkärille. Samoin yleiskunnon huononeminen, yskän pitkittyminen, yskösten märkäisyys ja tilanteen paheneminen uudelleen rauhoittumisen jälkeen on hyvä arvioida lääkärin vastaanotolla.

Eri arvioiden mukaan 10–30 %:lla länsimaiden ihmisistä on pitkäaikaista yskää. Se on jopa yleisin syy lääkärissäkäynteihin tällä alueella. Pitkittyneen yskän taustatekijänä on usein tupakanpoltto ja samaan ongelmaan liittyvä keuhkoputkentulehdus, keuhkoahtaumatauti tai keuhkokasvain.

Keuhkosyövän vuoksi hoitoon hakeutumisen ensimmäinen syy on usein pitkittynyt tai luonnettaan muuttanut yskä. Muina oireina voi esiintyä mm. äänen käheyttä, veristä yskää, laihtumista, rintakehän kipuja tai hengenahdistusta. Pitkittyneen yskän selvittelyssä voidaan joutua käyttämään keuhkojen toimintakokeita diagnoosin täsmentämisessä.

Lisätietoa:

Terveysirjasto yskästä.
Hus yskästä.
Yths yskästä.
Iltasanomat yskän kotikonsteista.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Kuume


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Kuume on elimistön puolustukseen liittyvä ilmiö. Lievän lämmönnousun arvellaan tukevan elimistön taistelua taudin aiheuttajia vastaan. Pientä lämmönnousua ei ole välttämätöntä hoitaa. Jos kuume nousee yli 38,5 niin tulehduskipulääkkeitä voi käyttää ainakin lyhtyaikaisesti hyvällä omallatunnolla. Jos lapsella on taipumusta kuumekouristuksiin, on hyvä hoitaa kuumetta herkemmin.

Normaalilämmön rajana alle vuoden ikäisillä lapsilla peräsuolesta tai korvasta mitattuna on 38 ja kainalosta 37,5 astetta. Vanhemmilla lapsilla voidaan vastaavasti käyttää rajoja 37,5 ja 37. Lämpö vaihtelee kaikilla normaalistikin päivän mittaan ja on illalla korkeammalla kuin aamulla.

Alle puolivuotiailla lapsilla on harvoin tulehduksia ja bakteeritulehduksen riski on suurempi kuin vanhemmilla lapsilla. Ainakin alle kolmen kuukauden ikäiset olisi hyvä tutkia lääkärin vastaanotolla kuumeen yhteydessä, alle kahden kuukauden iässä jopa päivystysvastaanotolla.

Korvamittareita on moitittu epäluotettaviksi. Pienen lapsen lämpö voidaan mitata peräsuolesta kun lapsi makaa kyljellään jalat koukussa. Molemmista jaloista on pidettävä kiinni kun rasvattu mittari työnnetään varoen parin sentin syvyydelle. Mittauksen ajan on vanhemman toimesta mittari ja lapsi pidettävä paikallaan, myös kainalosta lämpöä mitattaessa.

Kuume väsyttää ja lapset ja aikuiset nukkuvat normaalia enemmän. Riittävästä juomisesta täytyy huolehtia. Jos ruokahalu on alentunut, niin syömään ei tarvitse pakottaa. Tällöin on juomissa hyvä olla mukana myös mehuja. Jos lapsi on virkeä, niin omaehtoista touhuilua ei tarvitse välttää lukuun ottamatta rajuimpia leikkejä. Kuumeisena ei pidä urheilla.

Liiallinen vaatetus on tarpeetonta mutta palella ei pidä. Kuumevaiheen aikana ei lasta saa kylmettää. Lapset voivat paremmin viileässä joten huonetta voi tuulettaa usein. Korkeassa kuumeessa voi olo helpottua pyyhittäessä ihoa haaleaan veteen kastetulla pyyhkeellä.

Virusperäisissä hengitystietulehduksissa kuume kestää useimmin 3-5 päivää. Osalla kuume jatkuu pidempään. Joskus mitattu iltalämpö jää yli 37 asteen tasolle pidemmäksi aikaa. Tällöin on hyvä käydä lääkärissä sen varmistamiseksi, ettei mitään bakteeritulehduksia ole kehittynyt. Jos näitä ei todeta, niin saattaa olla parasta lopettaa lämmön tarkkailu. Joskus mitataan alhaisia lämpöjä. Tästä ei tarvitse huolehtia eikä lasta tarvitse tämän vuoksi käyttää lääkärissä.

Ensisijainen lääke lasten kuumeen hoidossa on parasetamoli. Sitä on saatavilla tablettina, nesteenä, peräpuikkona ja poretablettina. Peräpuikko vaikuttaa muita muotoja hitaammin ja koetaan joskus epämiellyttävänä. Jos on oksentelua, on se paras vaihtoehto. Myös aikuisilla parasetamoli sopii hyvin, mikäli alkoholin käyttö ei ole ollut runsasta.

Ibuprofeenivalmisteet sopivat hyvin kuumeen hoitoon niin aikuisille kuin lapsillekin. Ketoprofeenia ei saa antaa alle 12-vuotiaille ja astyylisalisyylihappoa ei suositella lapsille lainkaan. Monet flunssan hoitoon tarkoitetut yhdistelmävalmisteet sisältävät myös kuumetta alentavaa valmistetta. Lääkkeen voi ottaa ruokailun jälkeen niin mahdolliset vatsaärsytysvaikutukset pysyvät minimissään. Monia tulehduskipulääkkeitä ei kannata käyttää samanaikaisesti koska tämä lisää sivuvaikutusten mahdollisuutta.

Mikäli kuumeeseen liittyy kovaa päänsärkyä, vatsakipuja, virtsaamisvaivoja tai yleiskunnon huonoutta niin on hyvä näyttää tilannetta lääkärille. Samoin jos kuume nousee uudestaan muutaman päivän tauon jälkeen.

Lisätietoa:

Terveyskirjasto kuumeesta.
Sairaslapsi.com kuumeesta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Silmän rähmiminen


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Flunssan yhteydessä voi esiintyä silmien ärtymistä punoituksen muodossa. Jotkut virustyypit aiheuttavat oiretta muita useammin. Tämä asettuu ilman hoitotoimia lyhyessä aikaa eikä edellytä lääkärissä käyntiä.

Jos silmät alkavat rähmiä, on tämä yleensä merkki bakteeritulehduksesta. Joskus rähmiminen voi olla sen verran runsasta että aamulla on tavallista hankalampi saada silmiä auki kellertävän eritteen johdosta. Silmät useimmiten myös punertavat.

Silmä ei ole vaarassa mutta hoitotoimet ovat tarpeen. Rähmä voidaan poista varovasti pehmeällä kostetulla puhtaalla kangaslapulla tai esim. paperinenäliinalla. Antibioottia sisältävät silmätipat tai salvat yleensä rauhoittavat tilanteen. Ne ovat reseptilääkkeitä joten käynti lääkärillä on tarpeen.

Silmätippoja pitää annostella tiheästi ja varsinkin pienelle lapselle voi tippojen laittaminen olla hankalaa. Lasta voi joutua pitämään paikallaan ja vetämään silmän alaluomea alaspäin jotta lääkkeen saa tiputettua niin, että kaikki ei päädy silmän ulkopuolelle.

Salvan laitto voi joskus sujua helpommin pursottamalla sitä paperinenäliinan kulmaan ja laittamalla tällä lääke alaluomea alaspäin vetäen alaluomen sidekalvolle.

Silmät voivat ärtymä ulkoisistakin tekijöistä kuten käryistä, siitepölystä ja tupakan savusta. Tällöin ei antibioottia tarvita. Hoitona voidaan kokeilla silmän sidekalvoa rauhoittavia, verisuonia supistavia silmätippoja.

Lisätietoa:

Lastenlääkäri.com silmätulehduksesta.
Yths silmätulehduksesta.
Safemedication ohjeet englanniksi silmätippojen laitosta.
Safemedication ohjeet englanniksi silmävoiteiden laitosta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Poskiontelotulehdus


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Virustulehdusten yhteydessä poskionteloiden limakalvot myös yleensä reagoivat mutta rauhoittuvat kun tauti asettuu. Jos märkäistä bakteerieritettä kertyy poskionteloihin, niin puhutaan poskiontelotulehduksesta.

Tavallisesti poskiontelotulehdusta edeltää yleensä noin viikon nuhakuume. Jos tämän jälkeen ilmenee märkäistä nuhaa, liman valumista nieluun, ylähampaiden tai kasvojen paineen tunnetta tai kipua, niin poskiontelotulehdusta on perusteet epäillä. Joskus vaivaan liittyy haju- ja makuaistin turtumista. Öiset yskänpuuskat ovat toisinaan ainoa yksittäinen merkki ajoittain poskionteloista valuvasta eritteestä nieluun ja siitä alaspäin.

Tavallisimmin poskiontelotulehdus nuhakuumeen jälkeen oireilee päänsärkynä, lämpöilynä ja pitkittyneenä yskänä, joka vaivaa eniten yöaikaan. Pienillä lapsilla voi pitkittynyt yskä yöllä ja aamuisin olla vihje poskionteloiden ongelmista.

Märkäistä nuhaa esiintyy usein. Poskipäillä tai otsalla voi olla koputusarkuutta ja pään eteenpäin taivutus voi lisätä tätä tuntemusta. Poskiontelotulehdusta epäiltäessä on käytävä lääkärillä. Diagnoosiin pääsyn apuna voidaan käyttää tarvittaessa röntgenkuvausta tai ultraäänitutkimusta.

Itsehoitona voi käyttää nenän limakalvoja supistavia reseptivapaita nenätippoja. Ne kannattaa laittaa selällään maaten. Kun lääke on tiputettu vasempaan sieraimeen, on hyvä odottaa hetkinen ja kääntyä sitten samalle kyljelle, jotta lääke tunkeutuisi poskionteloon. Oikeaan sieraimeen tiputtamisen jälkeen käännytään siis vastaavasti oikealle. Nenätippoja ei saa käyttää pitkää aikaa yhtäjaksoisesti, koska ne voivat itse aiheuttaa nuhaoiretta.

Huoneilma kannattaa pitää kosteana. Höyryä voi hengittää joko kuumassa suihkussa tai astiasta, jossa on kuumaa vettä.

Lämmintä käärettä voi kokeilla poskionteloiden päällä kipuja helpottamaan. Nenän kannuhuuteluita voidaan käyttää. Suihkussa voi purskutella lämmintä vettä nenän kautta, ensin sisään ja sitten ulos.Joidenkin mausteiden väitetään olevan hyväksi limakalvoille. Valkosipulilla tai cayennenpippurilla voimakkaasti maustettuja ruokia voi kokeilla.

Jos ei omin keinoin selvitä niin hoidoksi usein riittävät antibioottikuuri, limakalvoja supistavat nenätipat ja tarvittaessa kipulääkkeet. Lääkärin harkinnan mukaan voidaan nenäsuihkeina annettavaa kortisonia käyttää limakalvoturvotuksen vähentämiseen. Tukkoisuutta on koetettu lievittää allergialääkkeillä mutta niiden tehosta ei ole saatu näyttöä.

Jos kipuoire on voimakas tai pelkkä antibiootti ei ole rauhoittanut tilannetta, niin poskiontelon punktio on tarpeen. Samalla on mahdollista saada märkänäyte aiheuttavasta bakteerista mistä voidaan määritellä sen herkkyys eri antibiooteille. Kroonistuneissa vaivoissa käytetään myös poskionteloiden leikkaushoitoja tilanteen saamiseksi rauhoittumaan.

Lisätietoa:

Terveyskirjasto poskiontelotulehduksesta.
Medicinet.com kuvasarja englanniksi poskiontelotulehduksista.
WebMd englanniksi poskionteloiden anatomiasta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Korvatulehdus


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Virustulehdus ja nuha altistavat varsinkin pienet lapset korvatulehdukselle. Kolme neljästä korvatulehduksesta syntyy viikon sisällä flunssan alusta. Vanhemmat lapset voivat kertoa korvakivusta tai kuulon huononemisesta. Pienemmillä lapsilla ei oireena välttämättä ole korvakipu, vaan lapsi voi olla vain yskäinen ja nuhainen. levoton, ärtynyt tai ruokahaluton. Yöaikaan voi märkä korvassa aiheuttaa ärsytystä ja pienemmät lapset voivat olla levottomia tai haroa korviaan.

Joskus voi märkä puhkaista tärykalvon ja tällöin märkää valuu ulos korvasta. Tämä voidaan havaita esim. tyynyssä olevasta eritteestä. Jos kipuja on ollut, yleensä märän tyhjeneminen rauhoittaa tämän. Vaikka tärykalvorepeämä parantuukin itsestään, niin lääkärillä on syytä käydä tilannetta näyttämässä. Vettä ei saa päästää korvaan missä tärykalvo on puhjennut. Suojaamisen voi tehdä korvatulpalla tai vanutupolla, joka on kostutettu vaseliinilla tai muulla rasvalla.

Korvatulehduksen epäily vaatii käynnin lääkärillä. Lääkäri voi varmistaa tulehduksen olemassaolon tarkastelemalla tilannetta korvalampulla. Tulehduksen hoitona käytetään usein antibioottikuuria mutta suuri osa paranee ilman sitäkin. Tämän varmistamiseksi lääkäri voi järjestää seurannan jos ei antibioottia määrätä. Jos korvaoireet ovat selvät, voidaan ensiapuna käyttää puuduttavia korvatippoja, niin ei tarvitse ainakaan yöaikaan lähteä lääkäriä etsimään.

Antibioottihoidon alettua pitäisi tulehduksen asettua muutamassa päivässä. Täydellinen paraneminen vie viikkoja. Korvien jälkitarkastus kannattaa siksi järjestää muutaman viikon kuluttua sairastumisesta.

Joskus tehdään hoitona tärykalvopisto. Sillä voidaan tarkentaa diagnoosia, helpottaa kipua ja saada näyte tulehduksen aiheuttamasta bakteerista. Märkänäytteestä voidaan tehdä viljely ja määrittää mille antibiooteille kyseinen bakteeri on herkkä. Tärykalvopiston tekeminen ei aiheuta vaaraa. Sen tekeminen ei merkitse että jatkossa pisto jouduttaisin tekemään aina kun on korvatulehdus.

Ei ole harvinaista että korvatulehduksen jälkeen muutaman viikon kuluttua syntyy taas sama tilanne. Useimmiten tällöin on kyse uudesta tulehduksesta. Joskus tulehdukset uusivat tiheästi. Miksi näin tapahtuu jää yleensä epäselväksi. Hoitotoimina on käytetty kitarisojen poistoa ja ilmastointiputkien laittamista korviin. Tiheätkään korvatulehdukset eivät vaurioita kuuloa pysyvästi.

Lisätietoa:

Lastenlaakari.com korvatulehduksesta.
Terveyskirjasto korvatulehduksesta.
Medicinet.com englanniksi kuvasarja korvatulehduksesta.
Safemedication ohjeet englanniksi korvatippojen laitosta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Influenssa


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Influenssaa esiintyy epidemioiden yhteydessä. Tällöin sairastuu samanaikaisesti suuri joukko ihmisiä samassa maassa ja tauti kiertää ympäri maapalloa kunnes ajastaan rauhoittuu. Yleensä influenssa esiintyy talviaikaan.

Influenssaa voivat aiheuttaa influenssavirukset A, B tai C. Nykyisin influenssaepidemioiden syntymistä ja liikkumista maapallolla seurataan. Näin voidaan kehittää ennakkoon rokotteet, joiden avulla voidaan vähentää taudin vakavien seurausten määrää.

Kun tavallinen flunssa alkaa pikkuhiljaa, niin influenssa on oirekuvaltaan usein hyvin raju. Siihen voi liittyä korkean kuumeen ohella yskää, päänsärkyä ja voimakkaita lihaskipuja. Jälkitaudit saattavat olla vaarallisia, jopa kohtalokkaita iäkkäämmille ja sairaammille ihmisille.

Hoitona käytetään oireenmukaista kuumetta ja kipua lievittävää lääkitystä. Riittävästä nesteen saannista on huolehdittava. Influenssan hoitoon on olemassa myös lääkärin määräyksellä saatavia lääkkeitä. Niitä voidaan käyttää ennaltaehkäisyyn sinä aikana kun influenssan riski on suuri. Hoito pitäisi aloittaa mahdollisimman nopeasti oireiden alun jälkeen, viimeistään 1 -2 vuorokauden kuluessa.

Maksutonta rokotusta on suositettu seuraaville ryhmille: 65 vuotta täyttäneet, kroonisen sydänsairauden, keuhkosairauden tai sokeritaudin vuoksi säännöllisessä lääkärin hoidossa olevat, munuaisten vajaatoimintaa sairastavat, potilaat, joiden sairastama tauti tai sen hoito heikentää vastustuskykyä ja kortisonikorvaushoitoa saavat tai immuunivajavuutta sairastavat.

Jokainen voi omalla kustannuksellaan ottaa influenssarokotteen. Rokotetta ei kannata ottaa jos aiemmin rokotuksesta on tullut voimakas reaktio tai on kananmuna-allergia. Rokote pitäisi ottaa vähintään pari viikkoa ennen kuin influenssa on levinnyt maahan.

Lisätietoa:

Keski-Suomen seututerveyskeskus influenssan kotihoidosta.
Ktl influenssasta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Tulehduskierre


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Toistuvista tulehduksista kärsivän lapsen seuranta tulisi keskittää yhdelle lääkärille. Näin hoito pysyy saman ihmisen vastuulla. Myös vanhemmilla on turvallisempi olo kun hoidolla on selvä vastuuhenkilö. Monet erilaiset neuvot helposti lisäävät epätietoisuutta.

Tulehdukset on luonnollisesti hoidettava asianmukaisesti ja hoitoon voidaan liittää myös jälkitarkastukset. Bakteeritulehdusten ylidiagnostiikan ja turhien antibioottikuurien välttäminen on tärkeää tulehduskierteen hoidossa.

Tulehduskierteessä jokainen antibioottikuuri tuhoaa taudin aiheuttajien lisäksi normaaleja bakteereja ja niiden keskinäinen tasapaino voi horjua ja joku laji päästä lisääntymään liiallisesti. Normaalisti kuurin jälkeen bakteerikanta palautuu ennalleen noin kuukaudessa.

Tartuntamahdollisuuksien vähentäminen on tärkeää. Voidaan ajatella, että kotihoito olisi päivähoitoa parempi vaihtoehto tässä tilanteessa. Kotihoito ei kokonaan poista tartuntamahdollisuuksia.

Tupakointi kotona pitäisi lopettaa. Koti-ilman kosteudesta pitäisi huolehtia ja koti tehdä mahdollisimman pölyttömäksi. Tulehduskierteessä olevan lapsen influenssarokotus voi olla harkitsemisen arvoinen.

Hyvä fyysinen kunto voi ehkäistä toistuvia tulehduksia. Normaalista monipuolisesta ravinnosta on huolehdittava. Lääkärin kanssa voi keskustella karkaisun sopivuudesta.

Toistuvissa korva- ja poskiontelotulehduksissa voi käynti korvalääkärillä olla tarpeen jotta voitaisiin kartoittaa onko olemassa altistavia tekijöitä. Poskionteloiden yhteysaukkoja kaventavat muutokset voivat helpottaa tulehduksien toistumisia. Myös allergiat pitäisi miettiä läpi ja katsoa onko yliherkkyyksien hoitotoimilla vähennettävissä tulehdusten uusiintumisia.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Flunssa ja rasitus


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Flunssa kuten kaikki tulehdukset huonontavat fyysistä suorituskykyä. Sairauden aikana on hyvä levätä runsaasti. Omaa kehoa kannattaa kuunnella. Liian aikainen rasitus voi hidastaa paranemista ja lisätä jälkitautien mahdollisuutta. Lasta ei tarvitse pakottaa vuodelepoon. Rajuimpia leikkejä kannattaa hillitä.

Työhön voi palata kun yleiskunto on hyvä ja kuume laskenut. Yksi kuumeeton päivä on hyvä viettää kotona. Yleiskunnon pitäisi kestää työn rasitus. Raskaissa fyysisissä töissä pitäisi olla hyvin toipunut.

Päivähoidosta on oltava poissa jos peräaukosta mitattu lämpö on alle vuoden ikäisellä 38 tai vanhemmalla yli 37,5 astetta. Lapsen voi viedä päivähoitoon vuorokauden kuumeettomuuden jälkeen ja kun lapsi jaksaa osallistua normaaliin ohjelmaan.

Angiinan yhteydessä vuorokausi antibiootin aloituksesta on riittävä tartuttamisen loppumiseksi. Korva- ja poskiontelotulehduksessa hoitoon voi palata kun yleiskunto sen sallii.

Päivähoidossa ei yleensä ole mahdollista huolehtia kovin hyvin hoitotoimista joten nuhaisen ja yskäisen lapsen hoitoon viemisestä kannattaa hoitopaikan kanssa keskustella. Jos yleiskunto on hyvä, ei periaatteellista estettä hoitoon menolle ole. Oman hoitopaikan ohjeet tulehduksista on hyvä selvittää.

Urheilua ei kannata flunssaisena harrastaa. Se voi pahimmillaan aiheuttaa sydänlihastulehduksen. Pari päivän normaalin kuumeettoman olotilan jälkeen voi aloittaa varovaisesti harjoittelun. Jos on määrätty antibioottikuuri, niin lääkäriltä kannattaa kysyä ohjeet harjoitusten aloittamisesta.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Flunssan ennaltaehkäisy


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Suomessa eniten flunssaa esiintyy syksyllä ja keväällä. Tutkimusten mukaan ei alasti seisominenkaan kosteassa ja kylmässä ilmassa kasvata flunssan riskiä, joten ilmeisesti sosiaalisen kanssakäymisen lisääntyminen kesälomien jälkeen on tärkeämpi tekijä kuin säätyypin muutos.

Flunssa leviää eritteiden välityksellä iholta ja muilta kosketuspinnoilta tai ilmassa kulkeutuvien hiukkasten välityksellä. Useimmiten tartunnat tapahtuvat lähietäisyydeltä. Nenää koskettaessa eritettä voi joutua omiin käsiin ja kosketuksen kautta seuraavan henkilön iholle ja edelleen nenään tai silmiin.

Virus voi säilyä aktiivisena muutaman tunnin jollain pinnallakin. Lelut ja muutkin lasten tavarat voivat toimia virusten eteenpäin kuljettajina. Leluja olisi näissä tilanteissa hyvä pestä niin hoitopaikoissa kuin kotonakin. Syljen ja suudelmien välityksellä rinovirukset tarttuvat huonosti. Varsinaiset influenssavirukset leviävät tehokkaasti ilman mukana. Flunssan itämisaika on yleensä 1-2 vuorokautta.

Flunssa ei johdu jalkojen kastumisesta tai C vitamiinin puutteesta. Oleskelu suuressa ihmisjoukossa, huono yleiskunto, stressi ja vähäinen ulkoilu sekä kuiva sisäilma lisää sairastumisen riskiä.

Flunssan tarttumisen riski sairastuneesta henkilöstä on suurin taudin alkuvaiheessa. Töistä poisjäänti heti sairastuttua on huomaavaista muita kohtaan. Flunssakaudella kannattaa käsiä pestä tavallista useammin ja vähentää kättelyä kun itse on sairastunut. Yskimistä ja aivastelua muiden ihmisten suuntaan kannattaa välttää.

Maskia käytetään joissain maissa säästämään muita mahdolliselta tartunnalta. Lisäksi se antaa salaperäistä ja katu-uskottavaa olemusta. Apteekista saa kertakäyttöisiä maskeja ja hengityssuojaimia. Jotkut virukset häviävät eritteistä nopeasti mutta joitakin viruksia voi levitä muutaman viikon ajan oireiden alkamisesta.

Influenssan ennaltaehkäisyyn on tarjolla rokote ja lääkkeitä. Niillä voidaan vähentää, mutta ei kokonaan estää sairastumismahdollisuutta. Rokotteen antama suoja kehittyy parin viikon kuluessa joten se pitäisi ottaa ennen influenssan maahantuloa.

Flunssan ennaltaehkäisyssä ei lääkkeistä tai luontaistuotteista ei ole osoitettu hyötyä. Vilustumisoireissa on käytetty luonteistuotteita ja C vitamiinia, sinkkivalmisteita, valkosipulia ja kanakeittoa. Näistä voi jokainen itse valita sen millä suurimman helpotuksen saa aikaan.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.

Flunssa, milloin lääkäriin


Vaivattomasti ja edullisesti luontaistuotteet, reilun kaupan tuotteet, luomuelintarvikkeet, urheiluravinteet, luonnonkosmetiikkaa ym.
Hyvä kunto on tärkeää, Kunto.net.
Kauneus on osa terveyttä, Kauneus.net.




Normaali flunssan yhteydessä ei ole välttämätöntä käydä lääkärissä jollei tämä ole tarpeen työnantajalle tarvittavia todistuksia varten. Jos pystyy olemaan pois ilman lääkärintodistusta, ei kannata lähteä sairaana rasittamaan itseään vaan kannattaa käyttää sekin aika lepoon.

Jos aikuisen tai lapsen yleisvointi on kovin huono, tilanne ei tunnu olevan hallinnassa tai vaikuttaa huolestuttavalta on luonnollisesti hyvä tilanne aina lääkärille näyttää, samoin ainakin alla kuvatuissa tilanteissa. Apteekeista saa neuvoja käsikauppalääkkeiden käytössä.

Kurkkukivun yhteydessä on syytä mennä lääkäriin jos ei ole muita flunssaoireita, samanaikaisesti on lämmönnousua ja nielussa näkyy peitteet. Samoin jos kurkkukipu lisääntyy voimakkaasti ja nieluun ilmaantuu näkyvä pullotus tai jos kurkkukivun aikana ilmaantuu punertavaa ihottumaa kasvoille ja vartalolle. Jos suun aukaiseminen vaikeutuu huomattavasti tai tulee mahdottomaksi on myös lääkärin arvio tarpeen.

Nuhan yhteydessä lääkärissäkäynti on tarpeen jos on tuntemuksia poskipäillä tai otsalla, lämmönnousua ja mahdollisesti päänsärkyä. Mikäli nuhan lisäksi ilmaantuu korvakipua, on myös lääkärin arvio paikallaan.

Poskiontelotulehduksen oireiden yhteydessä ilmaantuvien silmän tai otsan turvotuksen, sekavuuden ja näkö- tai tasapainohäiriöiden yhteydessä on syytä antaa lääkärin arvioida tilanne päivystysluonteisesti.

Äkillinen yskä ja hengityksen vaikeutuminen on syytä näyttää lääkärille. Samoin jos yskään liittyy paikallinen kipu rintakehällä.

Alle kolmen kuukauden ikäisen lapsen yli 38 asteen kuume on hyvä näyttää lääkärille. Samoin jos lapsella on kuumetta yli kolme vuorokautta tai kuume ei laske, vaikka saa kuumetta alentavaa lääkettä. Jos pienen lapsen yleiskunto muuttuu huonoksi, lapsi ei jaksa syödä, on hyvin sairaan oloinen tai ilmaantuu toistuvia oksenteluja, vatsakipua, voimakasta päänsärkyä, korvakipua tai virtsavaivoja, on lääkärissä käynti paikallaan. Samoin jos lapsi kouristelee tai on hengitysvaikeuksia, iholle ilmaantuu mustelmia tai nivelet turpoavat.

Jos flunssa kestää kauemmin kuin pari viikkoa, kuume laskee mutta nousee sen jälkeen uudestaan tai ilmaantuu silmien rähmimistä, on lääkärin tutkimus aiheellinen. Jos korva on kipeä, se alkaa vuotaa märkää tai kuulo vaikuttaa heikentyneeltä, on lääkärillä käynti perusteltu. Samoin jos korkea kuume jatkuu pitkään, lapsi hengittää korkean kuumeen yhteydessä tiheästi, väsähtää tai on sekava.

On aina parempi näyttää lapsen tilanne lääkärille jos se vaikuttaa huolestuttavalta kuin yksin murehtia asiaa. Myös puhelimitse on mahdollista saada neuvoja mitä kannattaisi tehdä.

Ota yhteyttä!

Tutustu myös kipu.net.
Tutustu myös matka.net.
Tutustu myös pietari.net.